• fi
    • sv
    • en

Keskenmeno­klinikka

Jopa joka neljäs raskaus saattaa päätyä keskenmenoon. Suomen ensimmäinen täyden palvelun keskenmenoklinikka tarjoaa apua keskenmenosta toipumiseen, syiden selvittämiseen ja raskauden suunnitteluun Ovumian Tampereen klinikalla.

On arvioitu, että keskenmenoja on noin 15-25 prosentissa todetuista raskauksista. Noin 5 prosentilla on kaksi keskenmenoa ja 1-3 prosentilla vähintään 3 keskenmenoa. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu ensimmäisen kolmanneksen aikana. Toistuvista keskenmenoista puhutaan, kun naisella on ollut 2-3 peräkkäistä keskenmenoa. Suurin osa alkuraskauden keskenmenoista johtuu kromosomien lukumäärän poikkeavaisuuksista. On arvioitu, että vähintään puolet kaikista keskenmenoista johtuu kromosomihäiriöistä. Lapsettomuushoidoissa osuus on vähintään 60 prosenttia.

Keskenmenot kuormittavat fyysisesti ja henkisesti. Ovumian  keskenmenoklinikka tutkii keskenmenojen syitä ja tarjoaa apua henkiseen kuormitukseen sekä seuraavan raskauden suunnitteluun. Pyrkimyksenä on myös ehkäistä keskenmenoja.

Keskenmenoklinikalla toimii sekä lääkärin että psykoterapeutin vastaanotto. Voit hakeutua keskenmenoklinikalle riippumatta siitä, kuinka monta keskenmenoa sinulla on ollut ja millä tavoin raskaudet ovat alkaneet. Olet tervetullut klinikalle yksin tai kumppanisi kanssa.

Lääkärin vastaanotto

Keskenmenoklinikan lääkärin vastaanottokäynnillä (ensikäynti 60-90 minuuttia) selvitetään esitietoja, tehdään perustutkimus ja ultraäänitutkimus sekä annetaan suositukset mahdollisista jatkotutkimuksista. Löydösten ja jatkotutkimusten perusteella annetaan tarvittaessa suositukset seuraavaan raskauteen.

Keskenmenopoliklinikalla on käytössään alan uusin tutkimustieto ja -menetelmät. Sikiöperäisiä syitä on mahdollista selvittää ns. POC-tutkimuksella (products of conception) sekä tarkastelemalla ultraäänellä mahdollisesti erottuvia sikiön rakenteita ja niiden poikkeavuuksia.

Keskenmenojen syiden selvittelyssä tutkitaan kohdun mahdolliset rakennepoikkeavaisuudet. Verikokeilla voidaan tutkia myös mahdollisia muita syitä, kuten lisääntynyttä tukostaipumusta, aineenvaihdunnallisia sairauksia sekä tarvittaessa pariskunnan kromosomeja.

Psykoterapeutin vastaanotto

Ovumian keskenmenoklinikalta saat lääketieteellisten tutkimusten ja hoidon ohella myös tarvitsemasi psyykkisen tuen menetyksesi jälkeen. Ovumian  psykoterapeutit tarjoavat apua keskenmenon jälkeisen psyykkisen kriisin hoitoon. Vastaanottokäynneillä saat kriisiapua ja keinoja käsitellä menetyksen aiheuttamaa surua sekä kaikkia muita tunteita, joita tilanne herättää. Olet tervetullut vastaanotolle joko yksin tai puolison kanssa.

Terapeuttiemme vastaanotolla voimme varmistaa, että selviydyt menetyksestä fyysisen palautumisen ohella myös henkisesti. Psyykkisen tuen avulla voimme ennaltaehkäistä psyykkisten oireiden kehittymisen ja hoitaa menetyksestä jo aiheutuneita oireita kuten ahdistuneisuutta, pitkittynyttä surua tai traumaattista stressiä.

Ammattilaisen tuen turvin jaksat jatkaa raskauden yrittämistä menetyksen jälkeen. Ovumia keskenmenoklinikan psykoterapeutit kulkevat rinnallasi niin pitkään, kuin tukea tarvitset. Osa asiakkaistamme tapaa kriisiterapeutin vain kertaalleen, kun taas toiset jatkavat kontaktia terapeuttiin läpi uuden raskauden, aina vauva-aikaan saakka.

Varaa aika keskenmenoklinikalle Ovumia Tampereelle p. 020 747 9310 ma-pe klo 8.15-15.00

Katso myös

Asian­tuntijamme

Sami
Onoila

LL, naistentautien ja synnytysten sekä perinatologian erikoislääkäri, seksuaaliterapeutti (NACS)
Tampere

    

Anne
Hellsten

Psykoterapeutti, perhe- ja paripsykoterapeutti
Tampere