Raskaus liikuttaa myös munasolujen lahjoittajaa

Iiris Halinen

Itselläni on tärpännyt aina heti, ja olen tullut saman tien raskaaksi. Tunnen kuitenkin ihmisiä, joille lapsien saaminen on ollut ongelma. Se sai harkitsemaan munasolujen lahjoittamista.

Facebookissa törmäsin Ovumian mainokseen, jossa kaivattiin luovuttajia. Mietin asiaa jonkin aikaa ja totesin, että omat lapset ovat jo sen verran isoja, että ehdin hyvin auttaa muitakin. Jotkut ovat yrittäneet pitkään, ja lahjoittajista on hirveä pula.

Kun on itse plussannut, tietää, miten hyvältä se tuntuu. Haluaisin, että vuosikausia lasta odottaneet voisivat kokea saman fiiliksen.

Lisääntymisasiat ovat minulle tuttuja, sillä työskentelen hoitoalalla. Olen lähihoitaja, ja äskettäin opiskelin myös sairaanhoitajaksi.

Pieni vaiva, suuri riemu

Ensimmäisellä luovutuskerralla kävin klinikalla viisi kertaa. Psykologin haastattelussa selvitettiin, kuinka prosessi hormonihoitoineen vaikuttaa elämääni ja ymmärränkö varmasti, mihin olen ryhtymässä – etten ole antamassa pois lasta, vaan soluja.

Hoito vaatii sitoutumista yhden kuukautiskierron ajaksi. Kun kaikesta tästä oli päästy yhteisymmärrykseen, minulta kysyttiin myös, miten suhtaudun siihen, jos 18 vuoden päästä joku tulee kolkuttelemaan ovelle.

Hoitokeskustelussa esiteltiin hoitosuunnitelma, josta kävi ilmi, milloin hormonilääkitys aloitetaan ja miten pistetään. Pistotekniikasta saa opastusta klinikasta. Moni ehkä pelkää pistämistä mutta piikit ovat niin pieniä, ettei se oikeastaan tunnu missään.

Hormonihoito kestää pari viikkoa. Olen tottunut hoitajana pistämään lääkkeitä, mutta ensimmäinen munasolujen keräys oli hankalampi. Olen hyvin hedelmällinen, ja munasoluja kertyy aina todella hyvin. Ensimmäisellä kerralla talteen saatiin kuitenkin vain yksi. Jokaisesta hoitokerrasta on syntynyt lapsi, yhteen perheeseen jopa kaksoset.

Oma iltatähti tuli väliin

Luovutukset ovatkin sujuneet hyvin. Mielestäni edes mielialavaihteluja ei ole esiintynyt, vaikka perheeni ja lähipiirini mielestä on. Olemme tästä vieläkin vähän eri mieltä.

Vatsa on ollut vähän turvoksissa, mutta mitään muuta ei oikeastaan tullut. Keräyksen jälkeinen päivä menee huilatessa, mutta heti seuraavana olen jo mennyt töihin. En ole tarvinnut sairauslomaa.

Viimeksi luovutin munasolujani viime kesänä. Ikäni, 33, ei ole este, mutta olen nyt lahjoittanut solujani viiteen perheeseen, mikä on lain sallima enimmäismäärä. Johonkin samaan perheeseen voisin vielä luovuttaa, jos lapselle haluttaisiin biologinen täyssisarus.

Yksi tällainen puhelu tulikin klinikalta 2018, mutta silloin olikin oma iltatähti mahassa. Muuten olisin mielelläni lähtenyt tarjoamaan heille sisaruksen.

Omat lapset piti olla jo tehtyinä, mutta niin vain tuli vielä yksi. Minulla on nyt neljä lasta, 13, 10, 8, ja tämä tuorein 2-vuotias.

Raskaus tekee lahjoittajan onnelliseksi

Suosittelen tätä ehdottomasti muillekin. Olen muutamaa ystävääni koettanut houkutella, mutta he jotenkin pelkäävät luovuttamista, kun omia lapsia ei ole tehty.

Tämä hoitohan ei vaikuta mahdollisiin omiin tuleviin raskauksiin millään tavalla. Munasoluja on niin paljon, että ne riittävät varmasti loppuelämäksi, vaikka muutaman luovuttaisikin.

Tämä on itselle pieni vaiva, mutta vastaanottajalle tosi iso asia. Olen käynyt Kotkasta Ovumian Helsingin-klinikalla. Hoitojen jälkeen olen soittanut vastaavalle hoitajalle Hanna Haapaselle, joka on kysynyt, että ”haluanko tietää.”

Kyllä, todellakin haluan. Siitä tulee uskomaton fiilis, kun kuulee, että siellä on plussattu, kaikki on mallillaan ja sikiö voi hyvin. Onnellisuuden tunteessa on jotain samaa kuin siinä hetkessä, kun on itse plussannut.

Voin olla tyytyväinen siihen, että joku on pitkän odotuksen jälkeen tullut raskaaksi ja minä olen saanut olla siinä mukana. Parasta on, että minun osuuteni loppuu tähän.

Kirjoittaja on kotkalainen sairaanhoitaja, joka on lahjoittanut munasolujaan Ovumian Helsingin-kilinikalla.

←  Takaisin