Blogi

Kirsi Kananen

Miten minusta tuli embryologi eli hedelmöityshoitobiologi?

4.12.2016

Olen Ovumian laboratoriojohtaja. Rakastuin alkioihin jo biologiaa opiskellessani 80- ja 90-luvun taitteessa. Minusta oli kiehtovaa, että alkioita voi viljellä laboratorio-oloissa, ja että niistä kehittyy alkionsiirron jälkeen terveitä yksilöitä. Myös erilaisten alkiotekniikoiden sovellukset kiinnostivat. Hakeuduin määrätietoisesti tutkimusyksiköihin, joissa hyödynnettiin alkiotekniikoita. Vuonna 1989 näin mikroskoopissa ensimmäiset hiiren alkiot ja se oli menoa. Voi miten kauniita ne olivat!…


Nykyaikaiset hedelmöityshoidot (IVF, ICSI, FET) ovat tehokkaita 

26.9.2016 , ,

Lapsettomuus lisääntyy kaikkialla länsimaissa nopeasti. Esimerkiksi Suomessa 35-vuotiaista naisista lapsettomia on 27 % ja miehistä 40 % (Tilastokeskus). Heistä suuri osa haluaisi lapsia, ja yhä useampi hakeekin aktiivisesti apua hedelmöityshoitoklinikoilta. Koeputkihedelmöitys, ja siitä kehitetyt uudet menetelmät ovat tehokkaimpia lapsettomuuden hoitomuotoja. Koeputkihedelmöitys eli IVF (engl. in vitro fertilisation) kehitettiin alun perin auttamaan naisia, joiden hedelmättömyyden syynä…


Elämän alku syväjäästä vanhempien käsivarsille – Pakastealkionsiirroista (FET) ja munasolupakastuksesta raskauksia

27.8.2016 , ,

Moderneissa hedelmöityshoidoissa elämän ensihetket vietetään syväjäädytettynä, koska alkioita voidaan turvallisesti pakastaa ja säilyttää tulevaa käyttöä varten. Näin samassa perheessä voi olla lapsia, jotka hedelmöittyivät samana päivänä mutta syntyvät eri vuosina. Teknologian kehittyminen on mahdollistanut myös munasolujen pakastamisen ja säilyttämisen. Tämä mahdollistaa hedelmällisyyden säilyttämisen naisilla, jotka haluavat siirtää lapsen hankkimista elämäntilanteensa vuoksi myöhemmäksi. Ovumian klinikoissa on…