Lahjasolulasten vanhemmat voivat muita paremmin – tieto raskausajan vaikutuksesta lapseen ilahduttaa tulevia äitejä

Mari Sälevaara havaitsi väitöstutkimuksessaan, että lahjamunasolulasta odottavat äidit kärsivät verrokkejaan vähemmän synnytyspelosta ja vanhemmat voivat syntymän jälkeenkin psyykkisesti muita paremmin.

Ovumia Helsingin naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, LT Mari Sälevaara on tehnyt lahjamunasoluhoitoja pian 20 vuotta. Niinpä oli aika luonnollista, että hän käsitteli väitöstutkimuksessaankin samaa aihetta.

Siinä selvitettiin lahjamunasoluja saaneiden äitien kokemaa synnytyspelkoa ja synnytyskokemusta sekä vanhempien mielenterveyttä raskausaikana ja synnytyksen jälkeen. Verrokkeina olivat omilla soluilla spontaanisti tai IVF-hoidoista raskaaksi tulleet.

Kävi ilmi, että vanhemmat voivat hyvin, kun kauan odotettu raskaus oli toteutunut.

– Äideillä ei esiintynyt raskauden aikana juurikaan synnytyspelkoa verrokkeihin nähden. Heillä oli hyvin vähän huolia siitä, miten lapsi voi raskausaikana, pidetäänkö heistä itsestään huolta tai hoidetaanko kipua hyvin.

Ainoastaan imukuppisynnytykseen tai keisarinleikkaukseen joutuminen oli lahjamunasolusta raskaaksi tulleille äideille suuri pettymys.

– He olisivat halunneet synnyttää normaalisti, että kroppa olisi toiminut edes tässä asiassa.

Lapsettomuus yhdistää ja karaisee

Lahjamunasolulasten vanhemmat voivat synnytyksen jälkeenkin muita paremmin. Esimerkiksi äideillä oli vähemmän ahdistusoireita ja univaikeuksia kuin verrokeillaan.

Tämä saattaa johtua osin siitä, että lahjamunasoluhoitoa saaneita vanhempia valmennetaan psyykkisesti.

– Se varmaan antaa aika hyvän pohjan. Äidit tunsivat saaneensa puolisoltaan tukea enemmän kuin verrokit.

Vaikeudet ja lapsettomuuskokemukset yhdistävät. Vaikka voisi olettaa, että pitkään lasta odottaneilla myös odotukset raskaudesta ja lapsiarjesta olisi muita korkeammalla, tulokset kertovat päinvastaista.

– Ehkä he ovat asettaneet asiat perspektiiviin. Pitkä lapsettomuuskokemus on koulinut, tulkitsee Sälevaara.

Perinteisiä hedelmöityshoitoja saaneet äidit selviävät lapsen terveysongelmista paremmin kuin spontaanisti raskaaksi tulleet. Sälevaara haluaisi selvittää, kuinka lahjasolulasten vanhemmat pärjäävät vastaavassa tilanteessa.

– Olisi mielenkiintoista tietää, miten he käsittelevät stressin, jos lapsi ei olekaan terve tai vauva-ajasta tulee muuten vaikea.

Lapselle kerrotaan, mutta milloin ja miten?

Toisena tavoitteena oli selvittää, ovatko vanhemmat kertoneet tai aikovatko he kertoa lapselle, että hän on syntynyt lahjoitetuista munasoluista tai siittiöistä. Tämä askarruttaakin Sälevaraan mukaan vanhempia ehkä eniten.

– Nykyään hoidettaville on melkein itsestäänselvyys, että lapselle pitää kertoa. Lähinnä vanhemmat pohtivat sitä, milloin ja miten he sen tekevät.

Vielä vuosituhannen alussa vanhempia neuvottiin pitämään asia salassa. Sen jälkeen avoimuus on lisääntynyt. Toisaalta salailu olisikin jo vaikeaa.

Vuodesta 2007 kaikki luovuttajat on rekisteröity, ja lapsella on oikeus tietää biologinen vanhempansa. Se voi tulla ilmi myös kaupallisen geenipankin kautta.

–Ei tarvitse kuin laittaa poskinäyte johonkin 23andMe:n kaltaiseen palveluun, niin voi löytää sukulaisen. Asiat tulevat ilmi enemmin tai myöhemmin. Jos ne tulevat vasta aikuisiässä, miten voi sen jälkeen luottaa muuhunkaan, mitä vanhemmat ovat kertoneet, Sälevaara kysyy.

Lahjamunasoluhoitoja ei tehdä varmuuden vuoksi

Lahjamunasoluhoitojen lisääntyminen on myös arkipäiväistänyt asiaa. Kun yhä useampi turvautuu hoitoihin, pohdinta omien geenien merkityksestä vähenee tai ainakin helpottuu.

Vaikka julkinen sektorikin tarjoaa nykyisin lahjasoluhoitoja, ne ovat lisääntyneet myös Ovumiassa. Vuosittain tehdään noin 700 lahjamunasoluhoitoa, niistä valtaosa Ovumiassa.

Sälevaara kuitenkin korostaa, että kyseessä ei ole rutiinihoito, eikä luovutettujen solujen käyttö sovellu kaikille. Hoitoon täytyy olla aina pätevä, lääketieteellinen syy.

– Vapaaehtoiset luovuttajat tekevät hoidon omalla riskillään. Olemme tästä vastuussa, ja siksi munasolujen käytön täytyy olla tarkkaan harkittua.

Ruotsissa on havaittu, että lahjamunasoluhoitoihin halutaan siirtyä entistä nopeammin, koska julkinen sektori tarjoaa vain rajallisen määrän maksuttomia hoitoja. Esimerkiksi jos julkiselta saa kolme hoitoa, kokeillaan kaksi kertaa omilla soluilla ja tehdään jo kolmas lahjamunasoluilla raskausmahdollisuuksien maksimoimiseksi.

– Se on väärä ajatus. Aina pitäisi katsoa omat mahdollisuudet loppuun asti ja vasta sitten tehdä seuraava vaihtoehto.

Tuoresiirroista munasolupankkeihin

Sälevaaran aikana hoidot ovat yksinkertaistuneet ja tulleet entistä helpommiksi varsinkin lahjoittajille. Ennen munasoluja haluttiin saada mahdollisimman paljon. Nykyisillä lääkkeillä pyritään kohtuulliseen määrään.

– Lahjoittajat voivat prosessin aikana hyvin. He eivät koe olevansa sairaita tai että heidän pitäisi rajoittaa tekemisiään luovutuksen aikana. Hyperstimulaation riski on huomattavasti pienempi kuin 2000-luvun alussa.

Munasolujen pakastaminen on mahdollistanut tuorehoidoista luopumisen: lahjoittajan ja vastaanottajan kuukautiskiertoja ei tarvitse välttämättä synkronoida. Ovumiassa tuorehoitoja kuitenkin tehdään yhä.

Tämä johtuu siitä, että pakastuksessa munasoluja menetetään hieman. Jos niitä on alkujaankin vähän, tällä on merkitystä. Alkioiden ja yritysten määrä vähenee.

– Yksi alkionsiirto tuottaa 50 prosentin todennäköisyydellä raskauden. Pakastetuista munasoluista saatetaan saada lopulta yksi alkio eli yksi mahdollisuus. Tuorehoidon jälkeen niitä voi olla kolme. Siksi sen tulokset ovat meillä parempia kuin pakastehoidon, Sälevaara havainnollistaa.

Pakastaminen on kuitenkin kätevää, kun hyviä munasoluja on paljon. Muualla Euroopassa solut valitaan isoista pankeista, eikä tuorehoitoja juuri tehdä.

– Minusta on kyllä hirveän kivaa ja haastavaa tehdä synkronointia ja saada se onnistumaan hyvin. Se on yksi tämän työn jännittäviä puolia.

Suomalaisten lahjoittajien motivaatiota arvostetaan

Sälevaara kehuu lahjoittajia sekä vastaanottajia mahtaviksi ihmisiksi. Luovuttajista useimmilla on ainakin yksi oma lapsi.

– He ovat niin reippaita, innokkaita ja joustavia. On aina hieno hetki, kun he soittavat ja kysyvät tuloksia. Raskaus on heille iso palkinto. He ovat oikeasti saaneet aikaiseksi jotain.

Suomalaisia lahjoittajia arvostetaan epäitsekkyydestä, motivaatiosta ja auttamisen halusta. Sälevaaran mukaan on hyvä, ettei luovuttamisesta makseta täällä palkkaa.

– On iloinen asia, ettei kenenkään tarvitse eikä kukaan edes voi luovuttaa rahan takia.

Hoidettaville pareille aihe on usein aluksi vaikea. Vähitellen ajatus lahjasoluhoidosta kypsyy.

– Jonain päivänä se on heillä kirkkaana mielessä, että tämä on meitä varten. On tietysti tuskaista, jos juostaan kovasti ajan ja iän kanssa kilpaa, eikä ole aikaa prosessoimiseen. Pyrimme kyllä aina antamaan heille sen ajan, jonka he tarvitsevat.

Äiti vaikuttaa, vaikka solut olisivat vieraita

Ennen syntymää äidit pohtivat, millainen lapsi vieraista soluista syntyy ja tuntuuko se omalta. Sälevaaralla on heille hyviä uutisia.

– Luonto on säätänyt niin, että lapsen pitää syntyä ympäristöön, jossa hän jää henkiin. Raskausaika määrittelee jo mitkä geenit kytkeytyvät päälle ja mitkä jäävät pois, jotta lapsella on parhaat mahdollisuudet selvitä.

Kohtu ei siis ole pelkkä säiliö, vaan äiti vaikuttaa koko raskauden ajan siihen, millainen yksilö syntyy. Tieto lämmittää äitejä poikkeuksetta.

– Jos siirrettään kaksi täysin samanlaista alkiota kahteen eri kohtuun, yksilöistä tulee jopa geneettisellä tasolla erilaisia.

Lapsen synnyttyä viimeisetkin epäilykset katoavat. Väitöskirjan kyselytutkimuksessa kaikki vastasivat, että lapsi tuntuu omalta.

Isillä on ollut aluksia vaikeampaa luovutetuista siittiöistä syntyneiden lastensa kanssa. Kun lapsi on alkanut ottaa kontaktia, tilanne on muuttunut.

– Kun lapsi on niin vilpitön kontaktissaan, niin isäkin on. Se ei ole sääntö, mutta tällaisia tarinoita olen kuullut.

Mari Sälevaara

  • Lääketieteen tohtori, Helsingin yliopisto 2019
  • Ovumia Helsinki, erikoislääkäri 2016–
  • Väestöliiton klinikat, erikoislääkäri 2002–2016
  • Lahjamunasoluhoitoja vuodesta 2002
  • Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, Tampere 2002
  • Lääketieteen lisensiaatti, Turku 1992

←  Takaisin