27.8.2016

Onnelliset yhdessä 9kk jälkeen: Fertinova Tampere on nyt osa Ovumiaa

Fertinova Ovumia

Uutisoimme 9 kuukautta sitten, 27.11.2015, että yksityiset hedelmöityshoidot siirtyvät saman katon alle Sisä-Suomessa. Yhdistyminen on sujunut hienosti. Tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat! Tässä vielä alkuperäinen tiedote:

Suomalaiset ja kansainväliset asiakkaat saavat jatkossa laadukkaita lapsettomuushoitoja yhden katon alta Sisä-Suomessa, kun hedelmöityshoitoklinikka Ovumia Oy kasvaa. Suomen Terveystalo Oy:lle kuulunut Tampereen Fertinova on osa Ovumia hedelmöityshoitoklinikkaa 27.11.2015 alkaen.  Fertinova Tampere on aiemmin tunnettu myös nimellä Tampereen AVA-klinikka, joka perustettiin vuonna 1993. Tampereen Fertinovassa on toteutettu reilun 20 vuoden aikana yli 26.000 hedelmöityshoitoa.

Fertinova Tampereen nykyisille asiakkaille muutos tarkoittaa hoitojen toteutuksen siirtymistä Ovumian tiloihin.  Toiminnan laajentumisen myötä asiakkaat saavat entistä nopeampaa ja kokonaisvaltaisempaa palvelua lapsettomuustutkimuksissa ja –hoidoissa. Esimerkiksi lahjamunasoluhoidot voidaan toteuttaa nyt jonottamatta ja alan uusimmat menetelmät ovat nopeasti saatavissa.

Ovumian hallituksen puheenjohtaja Pekka Sillanaukee kertoo yrityskaupasta: “Vahva panostaminen monipuoliseen osaamiseen ja kansainvälistymiseen on osa pitkän aikavälin strategiaamme. Teemme jatkuvasti yhteistyötä johtavien kansainvälisten tutkimus- ja hoitoyksiköiden kanssa ja meillä on runsaasti kokemusta myös ulkomaalaisten asiakkaiden palvelemisesta.”

Ovumian kliinisestä toiminnasta vastaava lääkäri LT Johanna Aaltonen toteaa: ”Keskitämme osaamisemme asiakaspalveluun, potilaiden hoitoon ja toiminnan kehittämiseen edelleen paremmin.”

Ovumian kehitysjohtajan ja hedelmöityshoitolääkärin, LT Candido Tomáksen mukaan ”hyviä hoitotuloksia voidaan entisestään parantaa seuraamalla alkioiden kehitystä Fertinovasta siirtyvällä time-lapse menetelmällä ja Suomen ainoalla EmbryoScope-laitteella. Niiden avulla alkioiden kehitystä voidaan seurata entistä tarkemmin ja alkiot saavat kehittyä rauhassa tarkoin säädellyissä ja valvotuissa olosuhteissa ilman siirtelyä”.

Lisätietoja:

Pekka Sillanaukee
hallituksen puheenjohtaja, Ovumia Oy
+358 40 833 1313
pekka.sillanaukee@ovumia.fi

Ovumia Oy on korkeatasoinen, yksityinen hedelmöityshoitoklinikka Tampereella. Toiminnan tarkoitus on kansainvälisesti ja kansallisesti laadukkaiden hedelmöityshoitojen ja niihin liittyvien palvelujen tuottaminen. Ovumia on sitoutunut olemaan toimialansa edelläkävijä.

Fertinova Tampere -lapsettomuusklinikka on nyt osa Ovumiaa. Laatusertifioidun Ovumian tytäryhtiö Nova Vita palvelee asiakkaita Tallinnassa. Teemme vuosittain yhteensä yli 1.000 hedelmöityshoitoa.

www.www.ovumia.fi
www.novavita.ee